Anteeksi anteeksi anteeksi ja anteeksi. Ei enempää alkutekstejä, ymmärtänettä hyvin anteeksi pyynnöistä kuinka kauan aikaa on kulunut viime osasta. ;>

Juorut levisivät illan tapahtumisista hyvin nopeasti Stenval Instutin yliopistolla, ja pian Nadith oli merkitty täys noidaksi, ja ihme olioiden sankariksi. Asiaa pahensi vielä se, että Nadith oli yrjön vihreä.

Nadith muuttui hiljaiseksi ja surulliseksi. Miksi kukaan ei ymmärtänyt että hän ei tehnyt sitä. Nadith pysytteli huoneessaan, ja kun vihdoin hän tuli ulos, oli tummanruskeat hiukset vaaleat, ja iho levän vihreä. Poskessa oli kajaali pelleilyjä, ja alahuuli oli punertunut.

Nadith jäi seisomaan ovensa eteen. Hän katsahti lukukauden alussa otettua kuvaa - siitä oli aikaa. Miten hän silloin vielä näytti niin iloiselta, kaikkien kaverilta. Mikään ei kuitenkaan saisi tuota aikaa takaisin. Nadiht oli sen ymmärtänyt ja kyyneleen vierähtäessä pokselle hän poisti kuvansa ovesta, ja lähti yhden laukun kanssa kävelemään kohti taksiasemaa.

---

6 tunnin päästä

Itsestään aukeava ovi avautui. Sisään astui neiti Strösella, vihreä ihoinen tyttö, jolla oli siedettävät arvosanta edellisestä koulusta. Simcityn yliopisto, Nadithin uusi opiskelu paikka oli autuaan tietämätön mitä kaikkea Nadith osaisi tehä kun joutuisi raivon valtaan.

Ennen niin elämäniloa hehkunut Nadith asui pienessä kurjassa asuntolassa, ilman ystäviä, rahat vähissä. Tyttö parka sai työskennellä keittiössä ahkerasti, jos aikoi selvitä yliopistosta.

Muutaman viikon päästä Nadith oli vaivautunut tutustumaan yhteen huutosakin tyttöön. Itseasiassa nadith oli itse myös liittynyt cheeppareiden ylevään joukkoon, missä kukaan ei katsonut ihon päälle, vaan siihen kuinka hyvin tyttö osasi nostoja tai spaqaatin.

Pikku hiljaa Nadithin elämän harmaus alkoi kadota - oli enää vain sumuisaa.

Elämää alkoi löytyä myös asuntolan huoneen nurkassa pyörivästä juoksurattaasta; sinne oli ilmestyny mamsteri nimeltä Possu. Possu oli possu, sille ei voinut mitään.

Kesällä hemaisevan seksikäs pompula pää innoistui jo leikkimään vesisotaa. Oikeastaan Nadithin elämä alkoi jo olla omilla raiteilla.

Nadith vielä värjäytti hiuksensa ja meni kaupungille hihittelemään humaisille ämmille jotka liikkui kaupungilla yöpuku päällä.

Nadith oli myös huomattu. Hänen vetovoimaasuutensa oli mahtava, kaikki lukion pojat kuolasi tytön perään kuin vesikraana joka oli jäänyt auki.

Nadith oli kuitenkin jäänyt koukkuun pelaamiseen, ja kaikki rahat kuukausittain hävisivät pelipöydän ääreen.

Eräänä yönä muuan naikkoinen asteli Nadith uuteen kämppään. Nadit oli voittanut peleissä niin paljon rahaa, että oli saanut pienen vuokratalon lukion laidalta.

"Minä tiedän mitä olet tehny, mitä tulet tekemään ja milloin tulet tekemään. Sinun on parsta tulla nyt mukaani, sillä muuten en voi taata seurauksia." "M-mutta, miten voit, mitä..?"

"Voi ei. Tähänkö kaikki hyvä päättyy?"

"Älä huoli, et joudu odottamaan kauaa. Sinua ollaan vastassa."

Nadithin miettiessä synkkää kohtaloaan erään talon pihassa kävi kumma kuhina. "Jokohan se pian tulee? En malta odottaa hänen naamansa vääntymistä kun hän tajuaa kaiken.."

Kun Nadith astui autosta ulos, hänet puetettiin jakkuun ja viininpunaisiin housuihin. Kun vaatteet ja laamanpää merkki oli rintapielessä, kaikki rupesivat huutamaan. Silloin Nadithilla välähti. Ei kukaan oikeasti tiennyt hänen menneisyydestään, tämä oli salakerho!

Tutkiessaan taloa hän löysi kasvojen kohotus laitteen. Nadithia oli aina kiusattu lörppö alahuulesta.. Nyt olisi tilaisuus korjata se...

Kone tosin sekosi, ja teki Nadithista vielä kammottavamman. Onni että konetta pystyi käyttämään uudestaan.

Nadith päätti ostaa itselleen tontin, ja perustaa osakunnan uusine sievine kasovineen.

Pieni hökkelö, ja tooga bileet piristi varmasti monen simin päivää. Ja mikä parasta; Elämä hymyili jälleen.

Psst. Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat Nadystani. Kommentoikaas lapset.