tiistai, 19. helmikuu 2008

Thee End.

Tiedän, olen aika gey kun teen näin. No, intoni lopahti siinä syksyllä, olen yrittänyt sitä elvyttää mutta nyt se kuoli lopullisesti. Kirjoitan lyhyen tarinan miten tässä nyt kuitenki käy.

Nadith pääsi yliopiston läpi, hyvillä arvosanoilla. Alienimme elää aika huorahtavasti, jokaisella lapsella on eri isä, ja heitä syntyi 4 kappaletta. Perijäksi pääsi Lúcia niminen tyttö, joka taasen löysi itselleen miehen, perusti perheen ja sai kolme kaunista tyttöä. Yksi tytöistä kuolla kupsahti mystisessä uima-allas tradegiassa ja kaksi jäi jäljelle, joista vaaleaihoinen Minnie perii piakkoin perijän tittelin. Enempää ei ole tietoa. ô__ô

 

>> Minnie siis peri talon, ja synnytti pari poikaa, joista perijäksi tuli poika nimeltä Ty. Ty löysi itselleen sitten vaimon, Elsen ja perusti perheen, mutta heille tuli ero ja niin edespäin. No, Elsen ja Tyn lapsi Elle edustaa yhdeksättä sukupolvea, ja läpäisi yliopiston keskiarvolla viis. Elle synnyttää pian kymmenen sukupolven, ja sitte poistan suvun mo.

 

Kiitos lukijoille. ^^

torstai, 13. joulukuu 2007

25. Mitä minä tein?

Anteeksi anteeksi anteeksi ja anteeksi. Ei enempää alkutekstejä, ymmärtänettä hyvin anteeksi pyynnöistä kuinka kauan aikaa on kulunut viime osasta. ;>

25_1.jpg

Juorut levisivät illan tapahtumisista hyvin nopeasti Stenval Instutin yliopistolla, ja pian Nadith oli merkitty täys noidaksi, ja ihme olioiden sankariksi. Asiaa pahensi vielä se, että Nadith oli yrjön vihreä.

25_2.jpg

Nadith muuttui hiljaiseksi ja surulliseksi. Miksi kukaan ei ymmärtänyt että hän ei tehnyt sitä. Nadith pysytteli huoneessaan, ja kun vihdoin hän tuli ulos, oli tummanruskeat hiukset vaaleat, ja iho levän vihreä. Poskessa oli kajaali pelleilyjä, ja alahuuli oli punertunut.

25_3.jpg

25_4.jpg

Nadith jäi seisomaan ovensa eteen. Hän katsahti lukukauden alussa otettua kuvaa - siitä oli aikaa. Miten hän silloin vielä näytti niin iloiselta, kaikkien kaverilta. Mikään ei kuitenkaan saisi tuota aikaa takaisin. Nadiht oli sen ymmärtänyt ja kyyneleen vierähtäessä pokselle hän poisti kuvansa ovesta, ja lähti yhden laukun kanssa kävelemään kohti taksiasemaa.

---

6 tunnin päästä

25_5.jpg

Itsestään aukeava ovi avautui. Sisään astui neiti Strösella, vihreä ihoinen tyttö, jolla oli siedettävät arvosanta edellisestä koulusta. Simcityn yliopisto, Nadithin uusi opiskelu paikka oli autuaan tietämätön mitä kaikkea Nadith osaisi tehä kun joutuisi raivon valtaan.

25_6.jpg

Ennen niin elämäniloa hehkunut Nadith asui pienessä kurjassa asuntolassa, ilman ystäviä, rahat vähissä. Tyttö parka sai työskennellä keittiössä ahkerasti, jos aikoi selvitä yliopistosta.

25_7.jpg

Muutaman viikon päästä Nadith oli vaivautunut tutustumaan yhteen huutosakin tyttöön. Itseasiassa nadith oli itse myös liittynyt cheeppareiden ylevään joukkoon, missä kukaan ei katsonut ihon päälle, vaan siihen kuinka hyvin tyttö osasi nostoja tai spaqaatin.

25_8.jpg

Pikku hiljaa Nadithin elämän harmaus alkoi kadota - oli enää vain sumuisaa.

25_9.jpg

25_10.jpg

Elämää alkoi löytyä myös asuntolan huoneen nurkassa pyörivästä juoksurattaasta; sinne oli ilmestyny mamsteri nimeltä Possu. Possu oli possu, sille ei voinut mitään.

25_11.jpg

Kesällä hemaisevan seksikäs pompula pää innoistui jo leikkimään vesisotaa. Oikeastaan Nadithin elämä alkoi jo olla omilla raiteilla.

25_12.jpg

Nadith vielä värjäytti hiuksensa ja meni kaupungille hihittelemään humaisille ämmille jotka liikkui kaupungilla yöpuku päällä.

25_13.jpg

Nadith oli myös huomattu. Hänen vetovoimaasuutensa oli mahtava, kaikki lukion pojat kuolasi tytön perään kuin vesikraana joka oli jäänyt auki.

25_14.jpg

Nadith oli kuitenkin jäänyt koukkuun pelaamiseen, ja kaikki rahat kuukausittain hävisivät pelipöydän ääreen.

25_15.jpg

25_16.jpg

Eräänä yönä muuan naikkoinen asteli Nadith uuteen kämppään. Nadit oli voittanut peleissä niin paljon rahaa, että oli saanut pienen vuokratalon lukion laidalta.

25_19.jpg

"Minä tiedän mitä olet tehny, mitä tulet tekemään ja milloin tulet tekemään. Sinun on parsta tulla nyt mukaani, sillä muuten en voi taata seurauksia." "M-mutta, miten voit, mitä..?"

25_20.jpg

"Voi ei. Tähänkö kaikki hyvä päättyy?"

25_21.jpg

"Älä huoli, et joudu odottamaan kauaa. Sinua ollaan vastassa."

25_22.jpg

Nadithin miettiessä synkkää kohtaloaan erään talon pihassa kävi kumma kuhina. "Jokohan se pian tulee? En malta odottaa hänen naamansa vääntymistä kun hän tajuaa kaiken.."

25_23.jpg

25_24.jpg

Kun Nadith astui autosta ulos, hänet puetettiin jakkuun ja viininpunaisiin housuihin. Kun vaatteet ja laamanpää merkki oli rintapielessä, kaikki rupesivat huutamaan. Silloin Nadithilla välähti. Ei kukaan oikeasti tiennyt hänen menneisyydestään, tämä oli salakerho!

25_25.jpg

Tutkiessaan taloa hän löysi kasvojen kohotus laitteen. Nadithia oli aina kiusattu lörppö alahuulesta.. Nyt olisi tilaisuus korjata se...

25_26.jpg

Kone tosin sekosi, ja teki Nadithista vielä kammottavamman. Onni että konetta pystyi käyttämään uudestaan.

25_27.jpg

Nadith päätti ostaa itselleen tontin, ja perustaa osakunnan uusine sievine kasovineen.

25_28.jpg

25_29.jpg

Pieni hökkelö, ja tooga bileet piristi varmasti monen simin päivää. Ja mikä parasta; Elämä hymyili jälleen.

Psst. Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat Nadystani. Kommentoikaas lapset.

25_30.jpg

25_31.jpg

keskiviikko, 12. syyskuu 2007

Osa 24. Maailmassa on muutakin kuin outo Nadith.

Valitan tämän uuden osan kökköisyyttä, ja sitä että kesti kauan tulla. : D

24_1.jpg

24_2.jpg

Ja näin pääsimme aloittamaan yliopistolta, missä kärsittiin kasvukipuja, Apollo silmiensä kohdalta.

24_3.jpg

24_4.jpg

Aku on komea, sivu ja etuprofiililtaan. :D

24_5.jpg

24_6.jpg

Nadith on nätti, joten tässä näette seuraavan sukupolven perijäntynkää, viidennen sukupolven mamma.

24_7.jpg

24_8.jpg

Aina niin komea Brandon. <3 Mutta kun en halua enää yhtäkään neekeriä sukuun, valitan.

Nyt siirtykäämme itse tarinaan.

24_9.jpg

En millään jaksa pelata muilla kuin perijällä, joten Nadith sai kirmata omaan asuntolaansa, missä voisi hurmata kaikki pojat.

24_10.jpg

Tyttö pääsikin heti vauhtiin, ja aloitti iskemällä kyttyrä nenäisen miehen alun, jolla oli tyylitajua; Komea frakki päällä, ja vielä noin söpö laamankuva rintamuksessa!

24_11.jpg

Ja koska neitomme tarvitsee puhelinta, oli kännykän osto pakollista, ties mitä myrkkyjä asuntolan puhelimesta löytyy. Seuraavaksi tyttö suuntasi vaatekauppaan, ja tuhlasi kaiken Sorjan antamat rahat vaatteisiin, hiusväriin, ja muihin turhuuksiin.

24_12.jpg

Tuloksena oli mustat hiukset, ja tyylikkäät vaatteet. (Joidenkin mielestä..) Jotenkin tuiman näköinen.

24_13.jpg

"Sit se niinku tuli, ja sanoi et sulla on nätti povi. Mä sanoin;  Hei, mua ei kiinnosta. Ja heitin sille mun numeron. Sit se oli niinku aivan oo."

24_14.jpg

Pienen juorutuokion jälkeen Nadith palasi ruokalaan, mutta kun hän näki tämän possun, ruoka halu katosi samantien. Nättimyksemme lähti etsimään komeita miehiä, yhteisötontilta.

24_15.jpg

Kenenkään huomaamatta Nadith oli joutunut lavalle soittamaan rumpuja. Tosin katsomo oli tyhjä.

24_16.jpg

Nadith muuten vaihtoi hiustyylinsä, sillä ei tykästynyt mustaan hiusväriin. No, rumpujen jälkeen kitara, niinhän se menee.

24_17.jpg

Ja kitaran jälkeen mentiin räppäämään Cheerleederin tahtiin kahvilaan.

24_18.jpg

Nadithin saldoraja paukkui, kun tyttö puhui puhelimessa päiväkausia. Ruokalassa muutama hikke, jotka teki essettä, jonka teko muuten keskeytyi, kun Nadith pikkuinen söpö pylly ilmestyi kuvioihin.

24_19.jpg

Nadith lähti hiipien pois asuntolasta, sillä oli kuullut että uusi taksikuski oli syötävän söpö.

24_20.jpg

Pettymys oli kuitenkin suuri, äijähän oli ruma kuin kana. Joten matka oli täysin turha. (Varsinkin kun Nadith oli ajatuksissansa käskenyt miehen ajaa lähimmälle aavikolle, ja sinne olikin matkaa 500 kilometriä.)

24_21.jpg

Kotiin tultuaan Nadith oli niin vihainen, että pelkällä katseellaan hän "sytytti" hellan tuleen. Niin ainakin juoruttiin, sillä Nadith silmissä välähti kumma kiilto ennen kuin tulipalo syttyi.

24_22.jpg

Nadith ei kestänyt sitä että hänen seläntakanaan juoruttiin, jokin vain pimahti hänen päässään, ja tytön silmät muuttuivat oudoksi.

24_23.jpg

Tyttö suutuksissaan leikkasi puolet hiuksistaan pois, mutta se oli liian pientä Nadithin raivolle. Hän halusi lyödä jotain, hakata, tappaa...

24_24.jpg

Ja kun Nadith vielä näki miten Silva niminen tyttö löi toista, hän päätti hakata hänet. Hänessä olisi varmaankin sisua lyödä takaisin... (Tytöllä on muuten sitten kestohymy...)

24_25.jpg

Nadith rykäisi nyrkki suun edessä, ja osoitti paikkaa mihin halusi tytön ilmestyvän, ja käski mielessään hänen tulevan...

24_27.jpg

(älkää välittäkö tuosta sotkusta...) Tuli valonvälähdys, ja Silva seisoi Nadithin edessä.

24_28.jpg

Nadith otti Silvaa kädestä, ja puristi lujaa, ja kauas näkyi kuinka Silvan käsi "paloi".

24_29.jpg

Silva suuttui Nadithin pikku tempusta, ja rupesikin haukkumaan häntä huoraksi.

24_31.jpg

Siloin Nadith huusi niin lujaa kuin pystyi, "Sokaistu!" Ja Silvan silmät muuttuivat valkoisiksi. "Mitä v*ttua sinä teit, senkin noita! Mä en nää mitään!!"

24_33.jpg

Nadith ajatteli vain satuttamista, mitään muuta ei hänen mieleensä mahtunut. Kuitenkin pieni epävarmuus tuli hänen sydämeensä, mitä hän oikein teki? Vaistonvaraisesti Nadith kohotti kätensä, viimeiseen kiroukseen, jota ei ollut lukenut sitä ennen mistään.

24_32.jpg

 Silvaa rupesi yllättäen pyörryttämään, ja sen jälkeen hän löi päänsä. Nopeasti Silva kuitenkin heräsi, ja ajatteli vain yhtä asiaa; Mitä tuo tyttö oikein oli tehnyt?

24_34.jpg

Silva meni ystäviensä luo, ja ehdotti hauskaa taputtamis leikkiä, koska hän oli hyvä siinä. "En varmana leiki sinun kanssasi. Oikeastaan en halua olla enää edes kaverisi." Surullisen ihmeissään Silva meni loppujen kavereiden luo.

24_35.jpg

Yleensä he kaikki, Silva, Mikko ja Elina olivat yhdessä tyynysotaa, mutta nyt Mikko ja Elina olivat kahdestaan. Silva yritti jutella heille, mutta kumpikaan ei reagoinut häneen mitenkään, ihan kuin hän olisi pelkkää ilmaa?

24_36.jpg

Paikka, missä Silva sai olla yksin oli vessa, hänen vessansa. Nyt se oli paskainen, ja sieltä tuli vastenmielistä hajua. Aina ennen joku oli hoitanut hänen vessansa siivoamisen, sillä hän oli pomo, pomoa ei kohdella näin! Silvan koko Jengi tuntui hyljänneen hänet.

24_37.jpg

Koska Silvan paras ystävä, Nella, tiesi Silvan oleilevan yleensä täällä, kuten nytkin hajusta huolimatta, hän pyysi loputkin jengistä mukaan, ja avasi oven, heitti hajupommin, ja ilkeän viestin kuinka typerä ja idiootti tämä oli.

24_38.jpg

Aina kun Silva meni syömään, muut lähti ja jätti ruokailun kesken. Silvaa otti päähän, sillä hän ei tiennyt miksi näin kävi?

24_39.jpg

Nadithin silmät oli muuttunut jo normaaleiksi, mutta edelleenkään hän ei ymmärtänyt miten onnistui tekemään tuon kaiken? Oliko raivo laukaissut ikäänkuin napin, joka sai hänet pimahtamaan? Ilta kävellyllään hän mietti tätä.

24_40.jpg

Kesken Silva käveli häntä vastaan, silmät punoittaen. Huomatessaan Nadithin Silva rupesi karjumaan; "Mitä v*ttua sinä teit minulle? Langetit jonkun kirouksen?! SINÄ olet noita! Aivan, minä tiedän mitä sinä teit, sain sen selville. Hetki sitten, Ja ajattelin sanoa että kosto on suloinen...."

torstai, 26. heinäkuu 2007

Osa 23. Taaperosta teiniyteen.

Noniin, nyt saatte erikoispitkän jakson kesä kunniaksi -78 kuvaa! Ja muistakaas lukea Miman kaunis runo tuossa alapuolelta. ;> Pitemmittä höpinöittä eteenpäin. Älkää välittäkö kirjoitusvirheistä, en millään jaksa lukea virheitä läpi. ;P

---

oi haluaisin jatkoa
vaik tiedän etten voi sitä saada
siis voisitko jo tulla pois lomalta
vaikka se kuulostaakin aika mahdottomalta
oivoi sydämeni särkyy kun jatkoa ei tuu
kuulen jo kun lehmätki ikävöi, ammuu!
//Mima
---
23_1.jpg
Loppujen lopuksi selvisi, että kädet olivat Taavin. Hyvä niin. Pikkuinen Brandon kuunteli aina innolla Sorjan tarinaa "Kadonneesta Kanikamusta." Brandon keksi varsin nopeaa, mihin kanikamu katosi, olihan hän itse kirjan päähenkilö. ;>
23_2.jpg
Nadith palasi koulusta pettyneenä kuin sika, hän oli saanut vain kasin.
23_3.jpg
Samana iltana Brandoliini kasvoi ulos vaipoista. Jännät silmät pojalla. :o
23_4.jpg
Hyppäämme taas seuraavaan aamuun, jolloin saapui viiksikuono Täplä. Tämän koiran kuuluisi hedelmöittää seuraava koirien sukupolvi.
23_5.jpg
Takkukin kuolleilla päivillä tuli taas säikyttelemään lapsia, Akun ilme tosin ei värähtänytkään. "Mikä sä luulet olevas?"
23_6.jpg
Kuten aiemminkin olen kertonut, Nadithissa oli havaittavissa hämmästyttäviä voimia. Esimerkiksi taapero iässä tyttö liikutta tuttipulloa itsensä luo jääkaapista, eihän siinä vielä mitään kummallista, mutta kun Nadith itse oli yläkerrassa. No, tyttö oli illalla hakemassa Sorjan rannekelloa yöpöydältä, ja kun hän hipaisi lamppua, se lennähti ilmaan. :o
23_7.jpg
Voi tuota Takkua, yrittää nyt säikäyttää vessanpönttöä. Huono yritys.
23_8.jpg
Nalle opettele leikkaamaan simejä. Onneksi vain tekomalli simejä, tuo tomppeli leikkasi sydämen irti!
23_9.jpg
Taavi opetti Nadithille lääketiedettä. "Selviääkö hän Tohtori?" " En tiedä, minun täytyy ensin aloittaa leikkaaminen."
23_11.jpg
Joku täisi kärähtää pahemman kerran, sillä Nadithiin osui salama. Sen siitä saa, kun kastelee kukkia ukkosen aikaan.
23_12.jpg
Ja taas salama iski puuhun. On tämä elämä sitten niiiiiiiin hauskaa.
23_13.jpg
"Nalle! Pesisit korvasi välillä, olen ihan varma, että tuo kellertävä on korva vaikkua! Kuuletko sinä edes mitä minä puhun?!"  "mmmh, täh?"
23_14.jpg
Illalla yksityiskoulun rehtori saapui illalliselle, ja Nalle meni yöpuvussa varoittamaan. "Älä välitä vaimostani, jos hän rupeaa saarnaamaan, hän nyt vain on.. mitä on. "
23_15.jpg
Vaikka Teddy on urhoollinen koira, täytyi hänet silti viedä koira kotiin, sillä pian syntyisi koiran pentu, ja tila uhkaisi loppua. Tai kaksi koiran pentua...
23_16.jpg 
Pojat menivät kiltisti illalla nukkumaan. Lastenhuonetta on muuten uudelleen sisustettu.. :D
23_17.jpg
..Ja kun pojat menevät nukkumaan sänkyynsa, Taavi menee nukkumaan koiran koppiin...
23_18.jpg
Armoton leikkaus on yhä käynnissä, tohtori on tosin vaihtunut, sillä Taavi meni nukkumaan koirankoppiin. Takana voi nähdä kuinka Sorja taistelee myös toisen muovinuken hengestä.
23_19.jpg
On muuten mielenkiintoiset välineet kirurgeilla. Kuvitelkaa, jos joudutte leikkaukseen ,teitäkin sörkitään paistinlastalla. :o
23_20.jpg
Seuraavana aamuna, Nadith ja Apollo keräsi kuntopisteitä, Taavin opastuksella. "Ja sitten ylös, varokaa päitänne, Apollo juokse nopeampaa!"
23_21.jpg
Kuntoilun jälkeen piti vastapainoksi saada suklaata, ja Taavi oli jälleen kerran opettamassa Nadithia. "Muistahan hyvä tyttö, joka kolmas suuhun."
23_22.jpg
Seuraavana aamuna kaksoset menivät bussiin yksityiskoulun puvut päällä. Nadith oli ylpeä itsestään, rinnan pieluksessa komeili nyt yksityiskoulun oppilaan merkki.
23_23.jpg
Sillä välin kun lapset ahertivat koulussa Sorja levitti paska... lannoitetta ahkerasti puutarhaan.
23_24.jpg
Munakoisoille piti jutella päivittäin, muuten ne nuukahtaisivat.  "Tipitii on muuten uusi hitti, sehän menee näin: tipitii, tipitipitii, kevät on..." Muutenkin Strösellojen maine on mitä on, nyt ainakin naapurit kiertävät talon vielä kauempaa, kun tuo rääkyntä kuuluu kasvihuoneesta.
23_25.jpg
Aku sai kympin, ja näytteli kympin edestä maailmalle nyrkkiä.
23_26.jpg
Kaverikseen hän toi toisen perheeni, Jim Bomlundin (Radolassa vuoden 2007 perhe kisan voittaja, perheen toiseksi nuorin...)  kaverikseen. Kivat sulle, äidiltä et taaskaan kysynyt lupaa.
23_27.jpg
Brandon ja Nadith tekivät läksyt yhdessä, oli niin helppoa udella toiselta vastaukset.
23_28.jpg
Jim ja Nadith pelasivat vielä illalla shakkia, kun yhtäkkiä Jimin isä tuli hakemaan poikansa. Nadith heti kysyi milloin Jim pääsisi uudelleen, mutta Michael oli sitä mieltä että Jimin oli käytävä päivittäin hammaslääkärissä vuodenajan, joten pian poika ei pääsisi kyläilemään. Taitaa olla poika paralla huonot hampaat.
23_29.jpg
Takku taas vaihteen vuoksi päätti pienentää perheen väkilukua, ja säikäytti Taavin niin pahasti, että kuset tulivat lattialle.
23_30.jpg
Sillä välin kun Taavi siivosi pissojansa, Lolly rupesi työntämään uutta pentua maailmaan.
23_31.jpg
Tyttö pentu, Misa tuli maailmaan. Suloinen. :D
23_32.jpg
Lisa syntyi juuri sopivasti ennen kuin teho-osasto alkoi, pentu katseli sitä Taavin kanssa syvällä mielenkiinnolla.
23_33.jpg
Seuraavana päivänä, kello 15.03 Nadith juoksutti omaa kympin todistusta perheelle.
23_34.jpg
23_35.jpg
Apollo ja Brandon myös näytteli omia todistuksia, kymppejä kaikilla lapsilla!
23_36.jpg
Sinä iltana Aku venähti, ja tilasi taksin, sai muutaman stipendin, ja hävisi tontilta. Tästä pojasta ei tulisi perijää.
23_37.jpg
Nadith ihmetteli kauniita kimaltelevia ötököitä, ja viisaana tyttönä päätteli niiden olevan lamppu peräpäässä ötököitä. Hetken päästä Nadith yrittikin pyydystää muutaman, laihoin tuloksin.
 
23_38.jpg
Nadithin pomppiessa ötököiden perässä Taavi se pyllisteli keittiössä. Tiskikone oli rikki. Mutta ei enää. *virne*
23_39.jpg
Yhä ylemmäs Nalle se ylenee, nyt muistaakseni hän on erikoislääkäri. (Psst, ellen ole kertonut, Nallella on mammonatavoite, ja Sorjalla tieto, molemmat haluavat päästä sairaalaa johtamaan..)
23_40.jpg
Sorja parka illalla veti oudon väriset kuteet päällensä, ja sai kaksoileuan, toisin sanoen nainen on nyt elämänsä kypsimmässä iässä!
23_41.jpg
Nalle vanheni perässä, sen näette noista vaatteista, ja hiuksisa. Perheen höperöt, eli vanhukset olivat vielä niinkuin silloin ennen...
23_42.jpg
Vielä näin vanhoilla päivillä Sorja jaksoi värjäyttää hiuksenta, ja vetäisi taas erivärisen huvin niiden ympärille.
23_43.jpg
keskellä yötä jotkut höperöt soittelivat Nallelle, ja kyselivät mitwn voi tarkistaa näön kotona. "No, katsotte... Mmm... Sormianne, ja laskette näkyykö ihopoimijuja. Jos ei, näkönne on huono. Minun on valitettavasti veloitettava teiltä tästä saturainen, neuvominen vei vapaa aikaani."
23_44.jpg
Taavi illalla peitteli lapsukaiset, ja Apollo vain ajatteli Taavin vaimoa, Elinaa. Kumma juttu, poika ei edes ikinä ole nähnyt koko akkaa...
23_45.jpg
Peittelemisen jälkeen Taavi kävi ruokaostoksilla läheisessä marketissa, yöpuvussa.
23_46.jpg
Sorja taasen jutteli puille. Voivoi, taitaa Ströselloojen maine olla pilalla...
23_47.jpg
Seuraavana aamuna Taavi piti itsellensä rääkki liikuntaa. Ihmettelen vain miten Taavi pääsee tuolla asennola esteen yli.. taitaa arka paikka kohta olla kipeä...
23_48.jpg
Vihdoin ja viimein kuntomittari täynnä, ja myös kuntopisteet oli täynnä.
23_49.jpg
Jälleen kerran Nalle sai ylennyksen. Tehkää tilaa Nalle Strösellalle, Tutkijalle.
23_50.jpg
Taitaa muuten simien hameet olla jotain jäykkää mallia, kun pysyy noin suorassa.
23_51.jpg
Nadith sai itselleen parhaan ystävän, en vain muista nimeä. Tytöillä oli samanlaiset kampaukset, joten sen lähensi heitä entisestään. (LOL!) x>
23_52.jpg
Sorjakin yleni aina välillä. Talon emäntä onkin nyt ...  En vain muista mikä. :D
23_53.jpg
Kuten Kreivikin aikanaan, Sorja rupesi sekoilemaan. "Typerä ovi, miten sinä noin vain menet kiinni! En antanut lupaa mennä kiinni, KUULITKO?!"
23_54.jpg
Taas ylennys! Nyt sitä ollaan jo erikoislääkäreitä.
23_55.jpg
... Ja Brandon pesee kukkia...
23_56.jpg
Sinä iltana teini beibit kasvoivat, ja silmät muuttuivat ällö harmaiksi. What that mean? Sitä emme ehkä koskaan saa tietää... Luulen että Nadithin eilisellä suuttumisen puuskalla on taas jtn tekemistä tämän kanssa.. Nadith ei ole normaali tyttö, sen minä sanon.
---
Samaisena illalla Nadith ja taavi oli riidellyt kumpi on oikeassa, kuoleeko kukat jos ne talloo vai ei. No, joka tapauksessa kumpikaan ei pyytänyt anteeksi, ja kiukustuneena Nadith juoksi yläkertaan kuiskasi viha sydämessään että Taavin elonpäivät loppuisivat pian. Ennen nukkumaan menoa kumpikaan ei ollut tehnyt aloitetta rauhaan, joten riita oli yhä käynnissä.
23_57.jpg
Keskellä yötä taavi heräsi siihen, että kuolema seisoi hänen vieressään kauniiden hula tyttöjen kanssa.
23_58.jpg
"Saimme sinua koskevan pyynnön täältä maan kamaralta, Taavi sinun elinpäiväsi on ohi, yhtä ohi kuin illalla syömäsi makkra. Laukkusi on tuossa. Sinä tulet meidän mukaamme..."
23_59.jpg
"Ja muista Taavi. Sinun aikasi olisi ollut vasta viikkojen päällä. Joku, loitsi sinut kuolemaan tänä iltana, ja luulen että haluat kostaa hänelle kuolemasi... "
23_60.jpg
Ja niin seuraavana aamuna, kun Brandon meni pyytämään Taavia aamupalalle häntä odotti Taavin huoneessa uurna. Taavi oli jättänyt tämän maailman.
23_61.jpg
Brandon itki koko päivän. Vaari oli ollut niin mukava, aina leikkimässä Brandonin kanssa sotaa...
23_62.jpg
Illalla taavin kummitus kävi hyvästelemässä, sillä hauta siirrettiin Kauhalinnan hautausmaalle.
23_63.jpg
Vilkuta vaan, ei se Sorja kuitenkaan huomaa.
23_64.jpg
Vihdoin Nallekin ymmärsi ettei näkisi isäänsä koskaan. Jääkaapin edessä mies siten vollotti.
23_65.jpg
Apollo itki myös tuon typerän lampun vieressä.
23_66.jpg
Ja Nadith taas mietti vessa hätäänsä...
23_67.jpg
Kunnes yhtäkkiä Nadith tajusi, että Taavin kuolema oli hänen syytään. Hän oli vihassansa loitsinut tietämättään taavin kuolemaan yöllä. Vain hän. Ei kukaan muu.
---
Illalla Nadith hiippaili hautausmaalle, meni Taavin haudan luo, ja pyysi anteeksi. Nadith tunsi miten hän sai anteeksi annon, sill äTaavi ilmestyi hänelle, ja nyökkäsi hyväksyvästi...
23_68.jpg
Seuraavana aamuna Nadith oli niin onnellinen että meni mellastamaan vaivalla haravoidun lehtikasan. Kaikki muut ihmetteli miten Nadith voisi olla noin onnellinen, kun vaari kuoli hetki sitten...
23_69.jpg
Misasta kasvoi villi pentu, joka juoksi ympäri taloa simien jalkojen välistä.
23_70.jpg
Viimeisten juoksujen jälkeen Misa kasvoi, ja peri Täplältä naamansa, sekä jalat. Muut olikin sitten Lollyn perua...
23_71.jpg
Syksyn appelsiini sato valmistui, ja kerrankin niistä tuli täydellisiä!
23_72.jpg
Brandon kasvoi myös teiniksi, ja sai elämäntavoitteeksi romantiikan.
23_73.jpg
Nadith ja Brandon tanssivat päivällä villisti, sillä aamulla lähdettäisiin kampukselle.
23_74.jpg
Nadith löysi Tarmonaattorin, varsin mukavan laitteen. Jospa tämän vehkeen avulla saisi ylennyksen...? Muuten Nadith on mammonatavoitteinen, ja Apollo nautinto.
23_75.jpg
Nadith sai kun saikin ylennyksen, ja nyt tytöllä on stipendit kakista taidoista (+6000§) sekä sim akatemian apuraha (+1000§), ja nuori yrittäjä palkinto (+750§). Yhteensä mania siis kampuksella tyttö saa +7750 simeolenia. Ei hassumpi suoritus.
23_76.jpg
Brandon sai myös töistä ylennyksen, ja tällä pojalla oli jotain kolme tai neljä stipendiä, en muista mitä. ^^
23_77.jpg
Yllättäen Sorja lihosi. Kannattaa syödä rasvaisia ruokia. ;D
23_78.jpg
Pääseeköhän luultavasti perijä Nadith koskaan yliopistolle, Takku yrittää selvästi tappaa hänet...
 
Miten siis on, selviääkö Nadith kampukselle, vai kupsahtaako hän teininä. Sen näette mainostauon jälkeen! KOMMENTTIA! :D:D

sunnuntai, 8. heinäkuu 2007

Osa 22. Jyrinää

Hei taas, alkuteksti on jälleen pakko kirjoittaa. :D No, vuokraponit lähti, ja pysyin hengissä - huomenna kolmelta yöllä lähdetäänkin sitten Viroon. Eli päivitystä ei ole luvassa viikkoon. :P Aloitetaan.

22_1.jpg

Pikkuinen Aku vaelsi ympäri lastenhuonetta, ja piti komentoa. Pitihän isoveljen huolehtia, olihan talossa nyt kolme lasta!

22_2.jpg

Sorja päätti hoitaa ylimääräiset rasvat pois kehostansa, sillä hänen kehonsa oli kuin ylipaisunut lihamureke, jonka päällä oli ihokastiketta, ja spagetti hiuksia...

22_3.jpg

Ennen Sorjan hiukset oli kuin Spagettia, nykyään hän on spagetti. Takapuoli on niin o´lematon, että melkein itkettää. :P

22_4.jpg

Ja nyt kun oli jo liikunta vaatteet päällä, niin viedäämpä koira lenkille, ensimmäisen kerran koko Strösellojen suvussa! Anna mennä Sorja, pystyt siihen!

22_5.jpg

Aika kului nopeaa, ja Apollon silmät suureni ihan silmissä! Taapero ikä, ja tuttipullot, ylivihreät kaksoset tulevat.

22_6.jpg

Vielä kun pieni Nadith kaunistuu, Akun naamassa koittaa suruu, sillä Nadith perijän paikan vie, ja silloin Akulle koittaa toinen tie. Hih.

22_7.jpg

Pikkuinen Nadiliini oppi potalle heti ensimmäisellä kerralla. Kumma kyllä, tämä lapsi leiskuu ja loiskuu.

22_8.jpg

Nukumaan mennessä pieni karhumme hohti vieläkin. Mitä tämä meinaa, onko hän radioaktiivinen?

22_9.jpg

Uninen Nallemme sai jälleen kerran ylennyksen. Kyllä, tällä kuvalla ei ollut muuta tarkoitusta kuin se, että Nalle sai ylennyksen.

22_10.jpg

Niin riemuissaan kuin Nalle oli, hän lähti kastelemaan unohdetun kasvimaan.

22_11.jpg

Sillä aikaa kun Nalle hoiteli kasveja, Pieni mopsimme, eikun siis Apollo väänsi naamansa kurttuun, ja mietti missä ukki mahtaa olla.

22_12.jpg

Missäs muuallakaan kuin pytyllä, hoitamassa tarpeitaan. Ja lukemassa kuumimmat juorut sim-julkimoista.

22_13.jpg

Pikkuiset kiiltomadot jatkoi taitojen opettelemista, sillä pottailun salat täytyi oppia. Myös Apollon.

22_14.jpg

Kesken suloisen pottailun ukkonen jyrähti, ja uusi juoksumatto leimahti liekkeihin.

22_15.jpg

Niin myös puu. Toivottavasti sade sammuttaa.

22_16.jpg

Ei sammuttanut, ei, urhea koiramme, Teddy juoksi kohti liekkejä, ja avasi armottoman kuolasuunsa, ja sammutti palon. Hyvä koira.

22_17.jpg

Samperin ukkonen, eikö sitä juoksumattoa voisi jättää rauhaan?! Ei teddyn kuola riitä kahteen paloon!

22_18.jpg

Pain koitti Brandonin syntymäpäivä, ja Sorja puhalsi kynttilät.

22_19.jpg

Näin suloinen lapsi siis oli...

22_20.jpg

Ja näin suloton se nyt on. Taustalla näkyy Nadithin pissasta likaantunut karhu yöpuku.

22_21.jpg

Tämä kuva näyttää tämän talon, kolm.. Anteeksi, Neljän taaperon elämää varsin kauniisti.

22_22.jpg

Pieni Nallemme, Nadith oppi kävelemisen Nallen käsivarsien avulla. Hassua.

22_23.jpg

Tosin Apollo jäi Nallen jalanalle. Hyvä isä, ei huomaa lastansa...

22_24.jpg

Örröyh, joko tämä ukkonen loppuu?!

22_25.jpg

Kyllä, sillä Nadith kasvaa rupsahti. Kyllä se kaunistuu isompana, joohan?

22_26.jpg

Söpöä. Muuta en osaa sanoa.

22_27.jpg

"Sitten se naapurin astronautti ukko tuli, ja sanoi että olet tainnut syödä liikaa salaattia, ja mä sanoin sille että..."

22_28.jpg

Sisarus rakkautta parhaimillaan. Aku melkein punastui, silmät ainakin pyöri päässä. Mutta Hei, Nadith, mistäs tuo huuliväri on?

22_29.jpg

Koulu alkoi sateisena päivänä. Kovis Apollo, ja Suloinen Nadith menivät kuitenkin hymy suin kouluun. Tyhmää.

22_30.jpg

Pieni Brandon jäi kotiin opettelemaan kävelemistä. Mutta kenen kanssa? Kenen kädet on kuvassa? Sen saatte tietää ensi jaksossa. >:D