Tiedän, olen aika gey kun teen näin. No, intoni lopahti siinä syksyllä, olen yrittänyt sitä elvyttää mutta nyt se kuoli lopullisesti. Kirjoitan lyhyen tarinan miten tässä nyt kuitenki käy.

Nadith pääsi yliopiston läpi, hyvillä arvosanoilla. Alienimme elää aika huorahtavasti, jokaisella lapsella on eri isä, ja heitä syntyi 4 kappaletta. Perijäksi pääsi Lúcia niminen tyttö, joka taasen löysi itselleen miehen, perusti perheen ja sai kolme kaunista tyttöä. Yksi tytöistä kuolla kupsahti mystisessä uima-allas tradegiassa ja kaksi jäi jäljelle, joista vaaleaihoinen Minnie perii piakkoin perijän tittelin. Enempää ei ole tietoa. ô__ô

>> Minnie siis peri talon, ja synnytti pari poikaa, joista perijäksi tuli poika nimeltä Ty. Ty löysi itselleen sitten vaimon, Elsen ja perusti perheen, mutta heille tuli ero ja niin edespäin. No, Elsen ja Tyn lapsi Elle edustaa yhdeksättä sukupolvea, ja läpäisi yliopiston keskiarvolla viis. Elle synnyttää pian kymmenen sukupolven, ja sitte poistan suvun mo.

Kiitos lukijoille. ^^

Anteeksi anteeksi anteeksi ja anteeksi. Ei enempää alkutekstejä, ymmärtänettä hyvin anteeksi pyynnöistä kuinka kauan aikaa on kulunut viime osasta. ;>

Juorut levisivät illan tapahtumisista hyvin nopeasti Stenval Instutin yliopistolla, ja pian Nadith oli merkitty täys noidaksi, ja ihme olioiden sankariksi. Asiaa pahensi vielä se, että Nadith oli yrjön vihreä.

Nadith muuttui hiljaiseksi ja surulliseksi. Miksi kukaan ei ymmärtänyt että hän ei tehnyt sitä. Nadith pysytteli huoneessaan, ja kun vihdoin hän tuli ulos, oli tummanruskeat hiukset vaaleat, ja iho levän vihreä. Poskessa oli kajaali pelleilyjä, ja alahuuli oli punertunut.

Nadith jäi seisomaan ovensa eteen. Hän katsahti lukukauden alussa otettua kuvaa - siitä oli aikaa. Miten hän silloin vielä näytti niin iloiselta, kaikkien kaverilta. Mikään ei kuitenkaan saisi tuota aikaa takaisin. Nadiht oli sen ymmärtänyt ja kyyneleen vierähtäessä pokselle hän poisti kuvansa ovesta, ja lähti yhden laukun kanssa kävelemään kohti taksiasemaa.

---

6 tunnin päästä

Itsestään aukeava ovi avautui. Sisään astui neiti Strösella, vihreä ihoinen tyttö, jolla oli siedettävät arvosanta edellisestä koulusta. Simcityn yliopisto, Nadithin uusi opiskelu paikka oli autuaan tietämätön mitä kaikkea Nadith osaisi tehä kun joutuisi raivon valtaan.

Ennen niin elämäniloa hehkunut Nadith asui pienessä kurjassa asuntolassa, ilman ystäviä, rahat vähissä. Tyttö parka sai työskennellä keittiössä ahkerasti, jos aikoi selvitä yliopistosta.

Muutaman viikon päästä Nadith oli vaivautunut tutustumaan yhteen huutosakin tyttöön. Itseasiassa nadith oli itse myös liittynyt cheeppareiden ylevään joukkoon, missä kukaan ei katsonut ihon päälle, vaan siihen kuinka hyvin tyttö osasi nostoja tai spaqaatin.

Pikku hiljaa Nadithin elämän harmaus alkoi kadota - oli enää vain sumuisaa.

Elämää alkoi löytyä myös asuntolan huoneen nurkassa pyörivästä juoksurattaasta; sinne oli ilmestyny mamsteri nimeltä Possu. Possu oli possu, sille ei voinut mitään.

Kesällä hemaisevan seksikäs pompula pää innoistui jo leikkimään vesisotaa. Oikeastaan Nadithin elämä alkoi jo olla omilla raiteilla.

Nadith vielä värjäytti hiuksensa ja meni kaupungille hihittelemään humaisille ämmille jotka liikkui kaupungilla yöpuku päällä.

Nadith oli myös huomattu. Hänen vetovoimaasuutensa oli mahtava, kaikki lukion pojat kuolasi tytön perään kuin vesikraana joka oli jäänyt auki.

Nadith oli kuitenkin jäänyt koukkuun pelaamiseen, ja kaikki rahat kuukausittain hävisivät pelipöydän ääreen.

Eräänä yönä muuan naikkoinen asteli Nadith uuteen kämppään. Nadit oli voittanut peleissä niin paljon rahaa, että oli saanut pienen vuokratalon lukion laidalta.

"Minä tiedän mitä olet tehny, mitä tulet tekemään ja milloin tulet tekemään. Sinun on parsta tulla nyt mukaani, sillä muuten en voi taata seurauksia." "M-mutta, miten voit, mitä..?"

"Voi ei. Tähänkö kaikki hyvä päättyy?"

"Älä huoli, et joudu odottamaan kauaa. Sinua ollaan vastassa."

Nadithin miettiessä synkkää kohtaloaan erään talon pihassa kävi kumma kuhina. "Jokohan se pian tulee? En malta odottaa hänen naamansa vääntymistä kun hän tajuaa kaiken.."

Kun Nadith astui autosta ulos, hänet puetettiin jakkuun ja viininpunaisiin housuihin. Kun vaatteet ja laamanpää merkki oli rintapielessä, kaikki rupesivat huutamaan. Silloin Nadithilla välähti. Ei kukaan oikeasti tiennyt hänen menneisyydestään, tämä oli salakerho!

Tutkiessaan taloa hän löysi kasvojen kohotus laitteen. Nadithia oli aina kiusattu lörppö alahuulesta.. Nyt olisi tilaisuus korjata se...

Kone tosin sekosi, ja teki Nadithista vielä kammottavamman. Onni että konetta pystyi käyttämään uudestaan.

Nadith päätti ostaa itselleen tontin, ja perustaa osakunnan uusine sievine kasovineen.

Pieni hökkelö, ja tooga bileet piristi varmasti monen simin päivää. Ja mikä parasta; Elämä hymyili jälleen.

Psst. Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat Nadystani. Kommentoikaas lapset.

Valitan tämän uuden osan kökköisyyttä, ja sitä että kesti kauan tulla. : D

Ja näin pääsimme aloittamaan yliopistolta, missä kärsittiin kasvukipuja, Apollo silmiensä kohdalta.

Aku on komea, sivu ja etuprofiililtaan. :D

Nadith on nätti, joten tässä näette seuraavan sukupolven perijäntynkää, viidennen sukupolven mamma.

Aina niin komea Brandon. <3 Mutta kun en halua enää yhtäkään neekeriä sukuun, valitan.

Nyt siirtykäämme itse tarinaan.

En millään jaksa pelata muilla kuin perijällä, joten Nadith sai kirmata omaan asuntolaansa, missä voisi hurmata kaikki pojat.

Tyttö pääsikin heti vauhtiin, ja aloitti iskemällä kyttyrä nenäisen miehen alun, jolla oli tyylitajua; Komea frakki päällä, ja vielä noin söpö laamankuva rintamuksessa!

Ja koska neitomme tarvitsee puhelinta, oli kännykän osto pakollista, ties mitä myrkkyjä asuntolan puhelimesta löytyy. Seuraavaksi tyttö suuntasi vaatekauppaan, ja tuhlasi kaiken Sorjan antamat rahat vaatteisiin, hiusväriin, ja muihin turhuuksiin.

Tuloksena oli mustat hiukset, ja tyylikkäät vaatteet. (Joidenkin mielestä..) Jotenkin tuiman näköinen.

"Sit se niinku tuli, ja sanoi et sulla on nätti povi. Mä sanoin;  Hei, mua ei kiinnosta. Ja heitin sille mun numeron. Sit se oli niinku aivan oo."

Pienen juorutuokion jälkeen Nadith palasi ruokalaan, mutta kun hän näki tämän possun, ruoka halu katosi samantien. Nättimyksemme lähti etsimään komeita miehiä, yhteisötontilta.

Kenenkään huomaamatta Nadith oli joutunut lavalle soittamaan rumpuja. Tosin katsomo oli tyhjä.

Nadith muuten vaihtoi hiustyylinsä, sillä ei tykästynyt mustaan hiusväriin. No, rumpujen jälkeen kitara, niinhän se menee.

Ja kitaran jälkeen mentiin räppäämään Cheerleederin tahtiin kahvilaan.

Nadithin saldoraja paukkui, kun tyttö puhui puhelimessa päiväkausia. Ruokalassa muutama hikke, jotka teki essettä, jonka teko muuten keskeytyi, kun Nadith pikkuinen söpö pylly ilmestyi kuvioihin.

Nadith lähti hiipien pois asuntolasta, sillä oli kuullut että uusi taksikuski oli syötävän söpö.

Pettymys oli kuitenkin suuri, äijähän oli ruma kuin kana. Joten matka oli täysin turha. (Varsinkin kun Nadith oli ajatuksissansa käskenyt miehen ajaa lähimmälle aavikolle, ja sinne olikin matkaa 500 kilometriä.)

Kotiin tultuaan Nadith oli niin vihainen, että pelkällä katseellaan hän "sytytti" hellan tuleen. Niin ainakin juoruttiin, sillä Nadith silmissä välähti kumma kiilto ennen kuin tulipalo syttyi.

Nadith ei kestänyt sitä että hänen seläntakanaan juoruttiin, jokin vain pimahti hänen päässään, ja tytön silmät muuttuivat oudoksi.

Tyttö suutuksissaan leikkasi puolet hiuksistaan pois, mutta se oli liian pientä Nadithin raivolle. Hän halusi lyödä jotain, hakata, tappaa...

Ja kun Nadith vielä näki miten Silva niminen tyttö löi toista, hän päätti hakata hänet. Hänessä olisi varmaankin sisua lyödä takaisin... (Tytöllä on muuten sitten kestohymy...)

Nadith rykäisi nyrkki suun edessä, ja osoitti paikkaa mihin halusi tytön ilmestyvän, ja käski mielessään hänen tulevan...

(älkää välittäkö tuosta sotkusta...) Tuli valonvälähdys, ja Silva seisoi Nadithin edessä.

Nadith otti Silvaa kädestä, ja puristi lujaa, ja kauas näkyi kuinka Silvan käsi "paloi".

Silva suuttui Nadithin pikku tempusta, ja rupesikin haukkumaan häntä huoraksi.

Siloin Nadith huusi niin lujaa kuin pystyi, "Sokaistu!" Ja Silvan silmät muuttuivat valkoisiksi. "Mitä v*ttua sinä teit, senkin noita! Mä en nää mitään!!"

Nadith ajatteli vain satuttamista, mitään muuta ei hänen mieleensä mahtunut. Kuitenkin pieni epävarmuus tuli hänen sydämeensä, mitä hän oikein teki? Vaistonvaraisesti Nadith kohotti kätensä, viimeiseen kiroukseen, jota ei ollut lukenut sitä ennen mistään.

 Silvaa rupesi yllättäen pyörryttämään, ja sen jälkeen hän löi päänsä. Nopeasti Silva kuitenkin heräsi, ja ajatteli vain yhtä asiaa; Mitä tuo tyttö oikein oli tehnyt?

Silva meni ystäviensä luo, ja ehdotti hauskaa taputtamis leikkiä, koska hän oli hyvä siinä. "En varmana leiki sinun kanssasi. Oikeastaan en halua olla enää edes kaverisi." Surullisen ihmeissään Silva meni loppujen kavereiden luo.

Yleensä he kaikki, Silva, Mikko ja Elina olivat yhdessä tyynysotaa, mutta nyt Mikko ja Elina olivat kahdestaan. Silva yritti jutella heille, mutta kumpikaan ei reagoinut häneen mitenkään, ihan kuin hän olisi pelkkää ilmaa?

Paikka, missä Silva sai olla yksin oli vessa, hänen vessansa. Nyt se oli paskainen, ja sieltä tuli vastenmielistä hajua. Aina ennen joku oli hoitanut hänen vessansa siivoamisen, sillä hän oli pomo, pomoa ei kohdella näin! Silvan koko Jengi tuntui hyljänneen hänet.

Koska Silvan paras ystävä, Nella, tiesi Silvan oleilevan yleensä täällä, kuten nytkin hajusta huolimatta, hän pyysi loputkin jengistä mukaan, ja avasi oven, heitti hajupommin, ja ilkeän viestin kuinka typerä ja idiootti tämä oli.

Aina kun Silva meni syömään, muut lähti ja jätti ruokailun kesken. Silvaa otti päähän, sillä hän ei tiennyt miksi näin kävi?

Nadithin silmät oli muuttunut jo normaaleiksi, mutta edelleenkään hän ei ymmärtänyt miten onnistui tekemään tuon kaiken? Oliko raivo laukaissut ikäänkuin napin, joka sai hänet pimahtamaan? Ilta kävellyllään hän mietti tätä.

Kesken Silva käveli häntä vastaan, silmät punoittaen. Huomatessaan Nadithin Silva rupesi karjumaan; "Mitä v*ttua sinä teit minulle? Langetit jonkun kirouksen?! SINÄ olet noita! Aivan, minä tiedän mitä sinä teit, sain sen selville. Hetki sitten, Ja ajattelin sanoa että kosto on suloinen...."

Noniin, nyt saatte erikoispitkän jakson kesä kunniaksi -78 kuvaa! Ja muistakaas lukea Miman kaunis runo tuossa alapuolelta. ;> Pitemmittä höpinöittä eteenpäin. Älkää välittäkö kirjoitusvirheistä, en millään jaksa lukea virheitä läpi. ;P

---

 

Hei taas, alkuteksti on jälleen pakko kirjoittaa. :D No, vuokraponit lähti, ja pysyin hengissä - huomenna kolmelta yöllä lähdetäänkin sitten Viroon. Eli päivitystä ei ole luvassa viikkoon. :P Aloitetaan.

Pikkuinen Aku vaelsi ympäri lastenhuonetta, ja piti komentoa. Pitihän isoveljen huolehtia, olihan talossa nyt kolme lasta!

Sorja päätti hoitaa ylimääräiset rasvat pois kehostansa, sillä hänen kehonsa oli kuin ylipaisunut lihamureke, jonka päällä oli ihokastiketta, ja spagetti hiuksia...

Ennen Sorjan hiukset oli kuin Spagettia, nykyään hän on spagetti. Takapuoli on niin o´lematon, että melkein itkettää. :P

Ja nyt kun oli jo liikunta vaatteet päällä, niin viedäämpä koira lenkille, ensimmäisen kerran koko Strösellojen suvussa! Anna mennä Sorja, pystyt siihen!

Aika kului nopeaa, ja Apollon silmät suureni ihan silmissä! Taapero ikä, ja tuttipullot, ylivihreät kaksoset tulevat.

Vielä kun pieni Nadith kaunistuu, Akun naamassa koittaa suruu, sillä Nadith perijän paikan vie, ja silloin Akulle koittaa toinen tie. Hih.

Pikkuinen Nadiliini oppi potalle heti ensimmäisellä kerralla. Kumma kyllä, tämä lapsi leiskuu ja loiskuu.

Nukumaan mennessä pieni karhumme hohti vieläkin. Mitä tämä meinaa, onko hän radioaktiivinen?

Uninen Nallemme sai jälleen kerran ylennyksen. Kyllä, tällä kuvalla ei ollut muuta tarkoitusta kuin se, että Nalle sai ylennyksen.

Niin riemuissaan kuin Nalle oli, hän lähti kastelemaan unohdetun kasvimaan.

Sillä aikaa kun Nalle hoiteli kasveja, Pieni mopsimme, eikun siis Apollo väänsi naamansa kurttuun, ja mietti missä ukki mahtaa olla.

Missäs muuallakaan kuin pytyllä, hoitamassa tarpeitaan. Ja lukemassa kuumimmat juorut sim-julkimoista.

Pikkuiset kiiltomadot jatkoi taitojen opettelemista, sillä pottailun salat täytyi oppia. Myös Apollon.

Kesken suloisen pottailun ukkonen jyrähti, ja uusi juoksumatto leimahti liekkeihin.

Niin myös puu. Toivottavasti sade sammuttaa.

Ei sammuttanut, ei, urhea koiramme, Teddy juoksi kohti liekkejä, ja avasi armottoman kuolasuunsa, ja sammutti palon. Hyvä koira.

Samperin ukkonen, eikö sitä juoksumattoa voisi jättää rauhaan?! Ei teddyn kuola riitä kahteen paloon!

Pain koitti Brandonin syntymäpäivä, ja Sorja puhalsi kynttilät.

Näin suloinen lapsi siis oli...

Ja näin suloton se nyt on. Taustalla näkyy Nadithin pissasta likaantunut karhu yöpuku.

Tämä kuva näyttää tämän talon, kolm.. Anteeksi, Neljän taaperon elämää varsin kauniisti.

Pieni Nallemme, Nadith oppi kävelemisen Nallen käsivarsien avulla. Hassua.

Tosin Apollo jäi Nallen jalanalle. Hyvä isä, ei huomaa lastansa...

Örröyh, joko tämä ukkonen loppuu?!

Kyllä, sillä Nadith kasvaa rupsahti. Kyllä se kaunistuu isompana, joohan?

Söpöä. Muuta en osaa sanoa.

"Sitten se naapurin astronautti ukko tuli, ja sanoi että olet tainnut syödä liikaa salaattia, ja mä sanoin sille että..."

Sisarus rakkautta parhaimillaan. Aku melkein punastui, silmät ainakin pyöri päässä. Mutta Hei, Nadith, mistäs tuo huuliväri on?

Koulu alkoi sateisena päivänä. Kovis Apollo, ja Suloinen Nadith menivät kuitenkin hymy suin kouluun. Tyhmää.

Pieni Brandon jäi kotiin opettelemaan kävelemistä. Mutta kenen kanssa? Kenen kädet on kuvassa? Sen saatte tietää ensi jaksossa. >:D